Erikoislehdet ja kevään messut

Erikoislehdet
Kuva: Lehtikuva

Kevään alkamisen tunnistaa viimeistään siitä, että kalenterit täyttyvät erilaisista messuista. On rakentaminen ja sisustusmessut, matkamessut, venemessut, fillarimessut jne.. Maalis-huhtikuun aikana järjestetään yhteensä noin 60 erilaista messua ympäri Suomen. Vuotuisesta messumäärästä luku on noin kolmannes. Jos pidät jonkin aihepiirin erikoislehtien lukemisesta, et käytännössä voi välttyä messuraporttien ja tarjousten lukemiselta.

Messusuosikkeina ovat erityisesti matkamessut ja sisustamiseen suuntautunut Habitare-sisustusmessutapahtuma. Habitare houkutteli viime vuonna noin 54 000 kävijää Helsingin Messukeskukseen. Huonekalu-, sisustus ja muotoilutapahtumissa huomiota keräsivät viime vuoden tapaan erityisesti ekologinen sisustaminen. Messukeskuksen tiedottajan Tuula Sipilän mukaan sisustusideat houkuttelevat vuosi toisensa jälkeen monet muotoilusta kiinnostuneet päivittämään tietojaan ja messuilla käydään aktiivisesti samojen, innokkaiden sisustajien toimesta. Myös rakentamisessa ekologiset vaihtoehdot kasvattavat tasaisesti näkyvyyttä ja suosiotaan erilaisissa tapahtumissa. Messuilla alan lehdistö on usein kattavasti edustettuna paikalla ja lehtiständeiltä saat kätevästi poimittua ilmaisia irtonumeroita ja näytelehtisiä.

Messupaikka.fi listaa kaikki Suomen messut kätevästi saman sivuston alle. Tutki ja löydä oman paikkakuntasi messuaikataulut.

Erikoislehdet ja messutarjoukset

Messut saavat runsaasti näkyvyyttä alan erikoislehtien sivuilla. Erikoislehdet tarjoavat usein erittäin hyviä messutarjouksia alan suurimpien messujen aikaan, tällöin kustantajat pyrkivät maksimoimaan markkinointiin käyttämiä panostuksiaan. Mikäli olet hankkimassa jotain erityistä, kannattaa kyseisen alalajin lehtiä seurata messujen kynnyksellä, jolloin näytteilleasettajat ja jälleenmyyntiverkosto pyrkivät puolestaan saamaan synergiaetuja messumarkkinoinnista. Hyvä tarjous saattaa tupsahtaa eteen, kun lukee tuolloin lehtensä tarkasti. Paikanpäällä tavaraa saatetaan messuajan loppupuolella jakaa mukaan ihan ilmaiseksikin. Mahdollinen oman suosikkilehden lehtitarjous kannattaa napata mahdollisuuksien mukaan suoraan messuilta plakkariin, jolloin alennusprosentit ovat yleensä kaikkein parhaat. Onnekkaimmat saattavat saada mukaansa vielä jotain naposteltavaa tai muuta käypää kaupantekijäistä. Messuilla kaikki kunnon helppoheikit pääsevät vauhtiin!

Erikoislehdet ja lehti-tarjous.net

On kyse sitten sisustamisesta tai vapaa-ajan harrasteista, niin lehti-tarjous.netin sivuilta löydät aina jotain luettavaa kiinnostuksen kohteesi mukaan. Sisustuksen ystäville suosittelemme erityisesti freesiä Divaani-lehteä. Lehti on jutun kirjoitushetkellä muhkeassa 45% tarjouksessa.

Löydät lehden tästä.

Mukavia messu- ja lukuhetkiä kaikille lehti-tarjous.netin käyttäjille!

-Lehtisankari-